11.4.2001

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 21.9.1999

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 12.2.1999 tehdyistä varkaudesta ja näpistyksestä sekä 19.2.1999 tehdyistä luvattoman käytön yrityksestä ja varkauden yrityksestä 3 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Perusteluinaan rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus lausui, ettei A epävakaan elämäntilanteensa vuoksi tällä hetkellä soveltunut yhdyskuntapalveluun.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Ilari Sorsimo sekä lautamiehet Hannu Kenkkilä, Orvo Keskinen ja Marja-Leena Koli.

Turun hovioikeuden tuomio 29.3.2000

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänet ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomitaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä että tuomittua vankeusrangaistusta kohtuullistetaan ottamalla huomioon Tampereen käräjäoikeuden 4.5.1999 tuomitsema ehdollinen vankeusrangaistus.

Hovioikeus lausui perusteluinaan, että A:n rikosten laatu, lukumäärä sekä aikaisemmat ehdolliset rangaistukset huomioon ottaen yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Rikoslain 7 luvun 6 §:n mukaan jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Koska A oli valituksessa viitatulla Tampereen käräjäoikeuden 25. osaston lainvoimaisella tuomiolla 4.5.1999 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ei perustetta rangaistuksen kohtuullistamiseen ollut.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aarto Onninen ja Mikko Suvanto sekä määräaikainen hovioikeudenneuvos, asessori Eeva Perho. Esittelijä Lea Rosa Pohjola.

VÄLITOIMENPITEET

Korkein oikeus päätti 19.10.2000 selvityttää A:n suostumuksen ja soveltuvuuden yhdyskuntapalveluun.

Virallinen syyttäjä ei antanut yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvityksen johdosta pyydettyä lausumaa. A antoi lausuman.

Perustelut

A oli 3.6.1998 tuomittu 13.6.1997 tehdystä pahoinpitelystä 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika on määrätty päättymään 30.6.2000. Rikosrekisterinotteesta ilmenevien tietojen mukaan A on tämän tuomion jälkeen 28.1.- 23.3.1999 syyllistynyt 13 varallisuusrikokseen, joista hänet on tuomittu vankeusrangaistuksiin Tampereen käräjäoikeudessa 4.5.1999 ja sen jälkeen yhteensä kuudella eri tuomiolla (Tampereen käräjäoikeuden tuomiot 4.5.1999, 20.9.1999, 21.9.1999, 23.9.1999, 27.9.1999 ja 12.5.2000). Neljässä tapauksessa käräjäoikeus on tuominnut A:lle ehdollisen rangaistuksen ja kahdessa ehdottoman (tuomiot 21.9. ja 23.9.1999). Jälkimmäisistä toisessa Turun hovioikeus on 15.3.2000 antamallaan tuomiolla muuttanut rangaistuksen ehdolliseksi ja ensimmäinen on nyt kysymyksessä oleva ratkaisu. A:lle tuomitut ehdolliset vankeusrangaistukset ovat olleet pituudeltaan 30 päivää, 5 kuukautta, 30 päivää, 60 päivää ja 60 päivää. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko myös Tampereen käräjäoikeuden 21.9.1999 varkaudesta, näpistyksestä, luvattoman käytön yrityksestä ja varkauden yrityksestä tuomitsema ja Turun hovioikeuden 29.3.2000 pysyttämä ehdoton 3 kuukauden yhteinen vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi.

Rikoslain 7 luvun 1.10.1997 voimaan tulleilla muutoksilla toteutettu yhtenäisrangaistusjärjestelmä lähtee siitä, että rangaistuksen tulee myös useamman rikoksen tapauksissa olla oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Lainmuutoksen esitöissä (HE 48/1997) kehotetaan tuomioistuimia kiinnittämään huomiota rangaistuskäytännön yhdenmukaisuuteen ja siihen, ettei rikosten ilmitulon ajankohta ja rangaistusten tuomitseminen eri oikeudenkäynneissä vaikuta rangaistustasoon. Seuraamusharkinnan tulee tapahtua tekokokonaisuuksien pohjalta eikä rangaistuksen laatu ja määrä tai kokonaisrangaistus saa riippua siitä, onko rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä, jos ne periaatteessa olisi kaikki voitu käsitellä yhdessä.

Kaikki A:n syyksi edellä mainituissa kuudessa tuomiossa luetut 13 varallisuusrikosta olisi periaatteessa voitu käsitellä käräjäoikeudessa jo 4.5.1999, jolloin niistä olisi tuomittu yksi yhteinen rangaistus. Kuten valituksessa todetaan, A ei saa kärsiä vahinkoa tuomioistuinkäsittelyn pirstoutumisesta. Sen vuoksi harkittaessa mahdollisuutta määrätä nyt kysymyksessä oleva rangaistus ehdolliseksi A:n ei voida hovioikeuden tavoin katsoa tulleen aikaisemmin tuomituksi useampaan kuin yhteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Toisaalta edellä mainituista yhtenäisrangaistuksen periaatteista johtuu, että seuraamusharkinnassa tulee ottaa huomioon kaikki ne teot, joista yhteisen rangaistuksen tuomitseminen olisi ollut mahdollista. Kysymykseksi muodostuu siten, olisiko yhteinen rangaistus keskitetymmässä käsittelyssä ollut ehdoton vai ehdollinen.

A:n tekojen lukumäärä näyttäisi viittaavan siihen, ettei kysymys ole ollut satunnaisista rikkomuksista, vaan selvästä piittaamattomuudesta lain käskyjä ja kieltoja kohtaan. Laajuudeltaan ja vakavuudeltaan A:n syyksi luettuja varallisuusrikoksia vastaavat rikokset eivät kuitenkaan ole oikeuskäytännössä yleensä ilman erityistä syytä johtaneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen, ellei rikoksentekijää ole tuomittu aikaisemmin vankeusrangaistukseen. A:n kohdalla ehdottoman rangaistuksen tuomitsemista puoltaakin tekojen lukumäärän ohella se, että A on syyllistynyt nyt kysymyksessä oleviin varallisuusrikoksiin hänelle 3.6.1998 pahoinpitelystä tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koetusaikana. Hän ei siten ole ojentunut saamastaan tuomiosta. Toisaalta tuo aikaisempi rangaistus oli tuomittu toisen laatuisesta rikoksesta eikä sille sen vuoksi ole syytä antaa ratkaisevaa merkitystä uuden rangaistuksen ehdollisuutta harkittaessa.

Nyt tarkastelun kohteena olevat varallisuusrikoksensa A on tehnyt vajaan kahden kuukauden kuluessa ja siten suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana. Rikossarjan päättyessä maaliskuussa 1999 A on ollut 22-vuotias. Rikosrekisterinotteesta päätellen hän ei ole sen jälkeen syyllistynyt rikoksiin. Näiden seikkojen perusteella on mahdollista päätellä, että syynä tekoihin on osaksi ollut lähinnä nuoresta iästä johtunut ajattelemattomuus ja että kysymys tekojen lukumäärästä huolimatta on kuitenkin ollut ohimenevästä vaiheesta A:n elämässä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei tässä tapauksessa olisi kaikkia 13 varallisuusrikosta koskevassa keskitetyssä käsittelyssäkään vaatinut niistä seuraavan yhteisen rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Siten myös nyt kysymyksessä oleva neljän teon osalta tuomittu 3 kuukauden yhteinen rangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi. Kun A kuitenkin on syyllistynyt kysymyksessä oleviin rikoksiin koetusaikana, on ehdollista rangaistusta yksinään pidettävä niistä riittämättömänä seuraamuksena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu 3 kuukauden yhteinen vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi koetusajaksi, joka alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 31.12.2002. Ehdollisen rangaistuksen ohella A:lle tuomitaan 40 päiväsakkoa à 20 markkaa eli yhteensä 800 markkaa sakkoa.

A:lle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön joko kokonaan tai osaksi, jos hän tekee koetusaikana uuden rikoksen, josta hänet olisi tuomittava vankeusrangaistukseen.

Muutoin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.